Ouneva Oy:stä Ase Utra Oy:n uusi omistaja
10.10.2018

Ouneva Oy on 10.10.2018 solmitun osakekaupan myötä Ase Utra Oy:n koko osakekannan uusi omistaja. Ouneva Oy uutena omistajana jatkaa Ase Utra Oy:n menestyksekästä liiketoimintaa Joensuussa.

 

Omistusmuutos ei vaikuta Ase Utra Oy:n operatiiviseen toimintaan. Yhteyshenkilönne operatiivisissa asioissa säilyvät ennallaan. Ase Utra Oy:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Ouneva Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Nevalainen. Ase Utra Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Ouneva Groupin talousjohtaja Pekka Heikkinen. Yhtiön perustaja Kari Hirvonen jatkaa työskentelyä yhtiössä. Lisäksi Lauri Kakkonen aloittaa työt Ase Utra Oy:n asiakasrajapinnassa yhdessä yhtiön pitkäaikaisen markkinointipäällikön Tuukka Jokisen rinnalla.

 

Ase Utra Oy:n vahvuutena ovat laadukkaat, kansainvälisesti menestyneet aseiden äänenvaimennintuotteet. Yritys on erinomaisessa kunnossa ja tuotteiden brändi tunnetaan alalla ympäri maailman. Alan kasvunäkymät ovat uusien markkina-alueiden avautumisen ja kasvavien viranomaisvaatimusten myötä erittäin hyvät.

 

 

Ase Utra Oy on vuonna 1994 perustettu, yksi maailman merkittävimmistä aseiden äänenvaimentimien teolliseen valmistamiseen erikoistuneista yrityksistä. Ase Utran Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli noin 1,4 milj. euroa ja henkilöstömäärä 11.